![]() | ||||
|---|---|---|---|---|
| ||||
Oikeus: Avoimen koodin lisenssit pätevät Yhdysvalloissa
Amerikkalainen tuomioistuin on päättänyt, että avoimen koodin lisenssit ovat laillisesti sitovia, ja että niiden rikkominen on tekijänoikeusrikos. Päätös vahvistaa avoimen koodin laillista asemaa Yhdysvalloissa merkittävästi, ja sen selkeyttä on kiitetty. Päätös liittyy tapaukseen, jossa pienyritys oli jaellut yksityisen kehittäjän koodia omanaan lisenssiehtojen vastaisesti. Alempi oikeusaste oli todennut, ettei kyseessä ollut tekijänoikeusrikos vaan sopimuksen rikkominen, mistä rangaistaan paljon lievemmin. Tämä olisi tehnyt lisenssiehtojen valvomisesta käytännössä mahdotonta. Päätös kirvoitti alan järjestöiltä yhteisen lausunnon, jossa vaadittiin sen kumoamista. Tuoretta korkeamman oikeuden päätöstä on kuvattu avoimen koodin kannalta suoranaiseksi unelmatulokseksi. Oikeus otti lausunnossaan selkeän kannan, jossa se korosti avoimen koodin merkitystä yhteiskunnalle. Se myös muistutti, ettei ohjelmien ilmaisuus saa vaikuttaa mahdollisiin vahingonkorvauksiin, koska avoimella koodilla on paljon muutakin arvoa. O'Reilly Radar: Landmark case upholds open source licenses Tietoturvahyökkäys uhkaa Visual Studiota
Visual Studio 6.0 -käyttäjiä varoitetaan tietoturva-aukosta, jossa hyökkääjän web-sivun avaaminen johtaa mielivaltaisen koodin ajamiseen koneella. Kyseessä on ensimmäinen Visual Studion heikkous jota todella käytetään hyökkäyksiin; aiemmat haavoittuvuudet ovat pysyneet teoreettisina. Aukko liittyy muistiylivuotoon ActiveX-ohjaimessa nimeltä Msmask32.ocx. Visual Studio -käyttäjiä kehotetaan joko asentamaan ohjaimesta versio 6.0.84.18 tai kytkemään se pois käytöstä rekisterin kautta. Secunia: Masked edit control "Mask" buffer overflow Yritysten kiistat jarruttavat JavaScriptin uusimista
JavaScriptin seuraavaa versiota kehittävä ECMA-standardointijärjestö on keskeyttänyt kielen 4.0-version suunnittelun. Keskeytyksen taustalla ovat Microsoftin ja Adoben erimielisyydet kielen kehityssuunnasta. Työn alla on ollut kaksi rinnakkaista standardia: Microsoftin ja Yahoon luotsaama ECMAScript 3.1 joka sisältää pieniä lisäyksiä, sekä Adoben ja Googlen ECMAScript 4.0 joka toisi merkittäviä muutoksia. Tavoitteena oli, että 3.1:stä voitaisiin edetä luontevasti 4.0:aan, mutta työryhmien väliset kiistat ovat rikkoneet yhteensopivuuden. ECMA on nyt päättänyt, että erilliset projektit on saatava yhtenäistettyä. Järjestö keskittyy jatkossa 3.1:n kehittämiseen samalla kun osa 4.0:n uudistuksista pudotetaan kokonaan pois. Päätös on nähty takaiskuna Adobelle, jonka Flashissa käyttämä ActionScript 3-kieli perustuu varhaiseen ECMAScript 4.0-luonnokseen. Adobe ilmoittaa kuitenkin, ettei ECMA:n päätös vaikuta ActionScriptin kehittämiseen. John Resig: ECMAScript Harmony | | |||
| ||||
| | Talentum.com Talouselämä Tietoviikko MikroPC Tekniikka&Talous Metallitekniikka Markkinointi&Mainonta Uratie Fakta Energialehti Mediuutiset Arvopaperi |

SQL Buddy: SQL Buddy
Coach Wei: Razor
Dipity: Internet memes
Last.fm: Quality control
Galaxiki: Build your own NASA Apollo landing computer
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti