![]() | |||
|---|---|---|---|
| |||
Nokia vaihtaa omat kehittäjät kumppaneihin
Nokian mukaan sen Ovi-palvelu toimii jatkossa suosittujen kuvasivustojen ja sosiaalisten verkostojen kanssa. Yhtiö ei kuitenkaan vielä nimennyt kumppaneitaan. Yhtiö pyrkii kilpailemaan Applen App Storen ja muiden sovelluskauppojen kanssa tarjoamalla kehittäjille lisää rajapintoja. Näihin kuuluu Ovi Share -toiminto, jonka avulla sovellukset voivat jakaa valokuvia ja videota matkapuhelinten sekä tietokoneiden välillä. Nokia suunnittelee lisäksi palveluille yhtenäistä maksujärjestelmää. Julkistukset liittyvät tällä viikolla Monacossa pidettävään Nokia Developer Summit -tapahtumaan, jossa Nokia esittelee uusimpia tekniikoitaan kehittäjille. Tapahtumassa on esitelty tulevan N97-älypuhelimen kehitysvälineitä ja kisattu widget-sovellusten kehittämisestä N97:lle. Computerworld: Nokia lays off more workers, opens up to third-party apps Koodivauvat keräävät rahaa nettitelkkarille
Miro on nettitelevisio, joka näyttää esimerkiksi YouTube-videoita, podcasteja ja torrentteja. Ohjelman käyttäjämäärät ovat kolminkertaistuneet viimeisen kolmen kuukauden aikana, mutta samalla lama on kutistanut kehittäjien saamia lahjoituksia. Kehittäjät toivovat, että Tamagotchin kaltaiset koodihahmot saavat lahjoittajat hellittämään kukkaronnyörejä. Projektin perustaja Nicholas Reville toteaa, että ruohonjuuritason rahoitus ja koodinpätkien hoivaaminen sopii hyvin avoimen koodin ajatteluun. ReadWriteWeb: Miro wins "Most adorable funding model" Web-tekniikat haltuun: Google Maps, osa 1
Google Maps -palvelun karttoja näkee yhä useammalla sivustolla, eikä syyttä. Google on tehnyt karttojensa lisäämisen muille sivuille erittäin helpoksi. Lisäksi yhtiö tarjoaa kehittäjille monipuolisen rajapinnan, jonka avulla karttoja ja paikkatietoja voi yhdistää omiin sovelluksiin. Aloitetaan yksinkertaisimmasta tapauksesta: lisätään omalle sivulle Google Maps -kartta, jossa näkyy jonkin tietyn paikan sijainti. Aloita menemällä Google Maps -palveluun ja etsimällä sen paikan, jonka kartan haluat laittaa sivullesi. Klikkaa oikean ylänurkan Linkki-kohtaa. Aukeavassa ikkunassa näkyy HTML-koodi, jonka voit kopioida omalle sivullesi. Kohdasta Muokkaa ja esikatsele voit halutessasi vielä säätää, minkä kokoisena kartta näytetään. Koodi lisää sivulle Juttusarjan seuraavassa osassa tutustutaan Google Mapsin JavaScript-rajapintoihin ja omien paikkatietojen lisäämiseen. | Sähkeuutiset Jason Scott: Geocities | ||
| |||
| | Talentum.com Talouselämä Tietoviikko MikroPC Tekniikka&Talous Metallitekniikka Markkinointi&Mainonta Uratie Fakta Energialehti Mediuutiset Arvopaperi |

Nokia vähentää internet-palveluiden kehittämistä itse ja kasvattaa yhteistyötä muiden palveluiden kanssa. Yhtiö erottaa 450 työntekijää, joista osa lähtee palveluita kehittävästä Services-yksiköstä. Samalla Nokia houkuttelee ulkopuolisia kehittäjiä uusilla rajapinnoilla.
Avoimen Miro-videosoittimen kehittäjät keräävät varoja herttaisella kampanjalla: lahjoittajat voivat neljän dollarin hintaan adoptoida itselleen rivin ohjelman lähdekoodia. Adoptoitavat koodirivit esitetään piirroshahmoina, jotka kasvavat ajan mittaan.
Particletree: PHP Quick Profiler
Steve Hanov: Pornographic research in computer science
DigiBarn: Xerox Star
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti