keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Assemblix-viikkokirje 17.9.2008

Assemblix

Windows 7 avautuu kehittäjille PDC:ssä

Assemblixin toimittaja Harri J. Talvitie | 17.9.2008

Windows 7 jatkaa tutulla ja turvallisella NT-ytimeen pohjautuvalla polulla, eikä luvassa ole vielä perustavanlaatuisia mullistuksia. Tulevasta versiosta on kuitenkin julkaistu vasta vähän varmaa tietoa.

Uusi Windows esitellään kehittäjille lokakuun lopulla pidettävässä PDC-kehittäjätapahtumassa. Esitysten aiheista ei voi päätellä paljoa. Windows 7 -aiheisia esityksiä on lueteltu vain 5 kpl, kun esimerkiksi Cloud Services -aiheesta peräti 26.

Windows-tiimi on avannut blogin, joka seuraa Windows 7:n edistymistä. Ensimmäinen arkkitehtuuriin liittyvä laajempi teknologiajuttu käsitteli Windowsin nopeuttamista ja erityisesti käynnistymisajan lyhentämistä.

Windows 7 kehittäjän näkökulmasta

Rajatulle testiryhmälle on jaeltu nk. Milestone-esiversioita, jotka edeltävät laajempia beetajakeluja. Tuorein Windows 7:n testiversio on M3, koontinumeroltaan 6780. M3:n penkominen ei paljasta kehittäjälle paljoakaan – lähinnä mukana tulee PowerShell-komentotulkin kakkosversio. Esiversioista päätellen käyttöliittymä ei muutu paljoa Vistasta.

Uusista ohjelmointirajapinnoista varmana voidaan pitää ainoastaan multi-touch -käyttöliittymien Surface SDK:ta, josta on jo maininta PDC:n ohjelmassa. Microsoft on myös kertonut uusien Live-verkkopalvelua hyödyntävien rajapintojen lisäämisestä Windowsiin.

Windows 7:n julkaistutavoite on vuoden 2009 loppupuoli.

MSDN Blog: Engineering Windows 7 Linkki ulos
Microsot: PDC2008 Professional Developers Conference Linkki ulos



Stack Overflow vastaa kysymyksiisi

Assemblixin toimittaja Ilari Sani | 17.9.2008

Stack Overflow on uusi sivusto, jossa ohjelmoijat esittävät ja vastaavat alaan liittyviä kysymyksiä. Vastauksia muokataan yhteistyössä Wikipedia-tyyliin ja parhaasta vastauksesta äänestetään. Palvelun taustalla ovat tunnetut ohjelmointiblogaajat Joel Spolsky ja Jeff Atwood.

Spolsky kertoo kyllästyneensä siihen, että ohjelmointiaiheiset haut Googlella löytävät vain mainossivuja ja rönsyileviä foorumeja. Stack Overflowssa on keskitytty napakoihin kysymyksiin ja vastauksiin, ja kaikki sisältö julkaistaan avoimella lisenssillä. Palvelun menestys riippuu siitä, onnistuuko se saamaan riittävästi eri alojen asiantuntijoita vastaamaan kysymyksiin.

stackoverflow.com: Stack Overflow Linkki ulos


Sähkeuutiset

Ars Technica: WWW creator Berners-Lee launches ambitious Web Foundation Linkki ulos
Tim Berners-Lee perusti säätiön, joka edistää webin avoimuutta ja leviämistä jakamalla tutkimusapurahoja. Tutkimuskohteita ovat mm. tiedon luotettavuus ja webin tuominen syrjäytyneille käyttäjäryhmille.

IT Mill: Michael "Monty" Widenius investing in Finnish IT Mill Linkki ulos
MySQL:n toinen perustaja Monty Widenius rahoittaa suomalaisyritystä. Työn alla on Java-vetoinen avoimen koodin alusta Ajax-kehittämiseen.

Sun: Project Kenai Linkki ulos
Sun perusti oman varastopalvelun avoimelle koodille. SourceForgea ja Google Codea muistuttavassa palvelussa voi vertailla koodin versioita, seurata bugeja ja keskustella.

Adobe: AIR for Linux Beta Linkki ulos
Adobe julkaisi alustavan Linux-version omasta sovellusalustastaan. Mukana ovat lähes kaikki toiminnot, mutta DRM:ää ei tueta ja joitakin pikkuvikoja on vielä jäljellä.


 Mielipide

Steve Yegge: Programming's dirtiest little secret Linkki ulos
Ohjelmoijan salattu synti: ei osaa kymmensormijärjestelmää. Hitaasti näpyttelevät ehtivät tuottamaan ja osallistumaan vähemmän.

TechRepublic: HTML 5 Editor Ian Hickson Linkki ulos
HTML 5:n kehittäjä kertoo tulevan standardin tavoitteista ja kipukohdista. Lopullista versiota odotetaan vuodeksi 2022, mutta aikataulu ei ole niin pessimistinen kuin voisi luulla.

Christopher Kunz: Warning about the article "SQL Injection" Linkki ulos
Joskus toimittajakin lyö kirveensä kiveen. Ruodittavana tietoturva-artikkeli, jonka sisällössä ei ole päätä eikä häntää.

Jeff Atwood: Check in early, check in often Linkki ulos
Työn alla oleva koodi kannattaa viedä versionhallintaan mahdollisimman aikaisin ja usein. Jos näpertää koodia vain omalla koneellaan on työtovereille näkymätön.


 Readme

Swaroop C H: A Byte of Python Linkki ulos
Pythonin perusoppikirja käy läpi kielen ominaisuudet helposti omaksuttavalla tavalla.

Noupe: CSS typography Linkki ulos
Webissä voi käyttää muitakin fontteja kuin Times ja Arial. Tässä kokoelma vinkkejä ja CSS-koodia parempaa web-typografiaa varten.


 Ylivuoto

Djangopony: Magic that can't be removed Linkki ulos
OMG maagisia poneja! Tällä on ilmeisesti jotain tekemistä web-ohjelmoinnin kanssa. Ja pinkkien supervoimien.

Scott Hackett: How I got VB for fifty cents Linkki ulos
Kehittäjä tekee kirpputorilla arkeologisen löydön: Visual Basic 1.0 tuliterässä kunnossa! Mitä löytyy 18 vuotta vanhan laatikon sisältä?

Tetris Tiles: Tetris Tiles Linkki ulos
Näkyykö kylppärin seinällä outoja kuvioita? Syynä voi olla liika Tetriksen pelaaminen tai uudet Tetris-aiheiset keramiikkalaatat.




Böö! Rakenna ikioma USB-mörkö, joka yhdistää laitteet ja pelottelee lapsia. Linkki ulos

Assemblix kirje

Vastaava päätoimittaja: Harri J. Talvitie, X-Telnet Oy.
Jakelu ja markkinointi: Talentum Media Oy / MikroPC.net.

Assemblix-viikkokirje lähetetään MikroPC.netin uutiskirjeen tilaajille.
Voit halutessasi poistua lähetyslistalta omista asetuksista.

Talentum.com Talouselämä Tietoviikko MikroPC Tekniikka&Talous Metallitekniikka Markkinointi&Mainonta Uratie Fakta Energialehti Mediuutiset Arvopaperi
Omat tiedot Asiakaspalvelu Mainosta

Ei kommentteja:

Uutiskirjeet (c) 2008-2009