torstai 11. syyskuuta 2008

Puheenaiheina puutarhametropoli sekä meluntorjunta


Talentum.commentit-viikkokirje on sähköinen yleisönosasto, joka kokoaa perjantaisin viikon parhaat palat Talentumin verkkopalvelujen keskusteluista.

Ota kantaa, osallistu tai lue valitsemasi.

Palaute kirjeestä: asiakaspalvelu@talentum.com

12.9.2008

Viikon kuumimmat

Viikon puheenaiheita ovat pääministerin puutarhametropoli sekä meluntorjunta.

Pääministeri Vanhanen on innostunut yhdyskuntasuunnittelusta ja visoi ajatuksiaan puutarhametropolista.
Virkamiehen mielestä Vanhasen esittämä malli on hyvä avaus, jonka toivoisi johtavan edes työryhmätasolle.
Arkirealisti taas löytää mallista ainakin viisi heikkoutta.
Kriittinen massa epäilee, että jos hajalleen pitkin keskistä Uuttamaata roiskitaan uusia parin tuhannen asukkaan kyliä, se ei tuo palveluita keskimäärin yhtään lähemmäksi kotiovea - päinvastoin.

Meluntorjuntasuunnitelmien toteutumista odotellessa on hyvä pitää mielessä, että on muitakin melulähteitä on kuin liikenne.
Jore ihmetteleekin, miksi suunnitelmiin ja niiden toteutukseen käytetään rahaa, sillä kuka vaientaa keskenkasvuisten moporallit ja muut taajamissa riivaavat ääniterroristit.
Kaupunkilainen taas kehottaa niitä jotka eivät siedä muiden aiheuttamaa ääntä hankkimaan torpan Itä- tai Pohjois-Suomesta.

[ mainos ]


Yritykselle ilmaista näkyvyyttä. Edun arvo 225¿ >>


Läpileikkaus




MUISTA MYöS




[ mainos ]

Talentum Lakikoulutus. Lue lisää ja ilmoittaudu seminaariin >>



Keskusteluryhmät

Fakta

Markkinointi&Mainonta

Mediuutiset

Talouselämä

Tekniikka&Talous

Tietoviikko

MikroPC.net
[Vaatii erilliset tunnukset]
AP Areena
[Vaatii erilliset tunnukset]


  Työpaikat  
 
Elan IT Resource Oy
Developer Solution Specialist »
Iittala Group Oy Ab
Teknologian kehitystehtävät »
Helmet Business Mentors Oy
Sijoituspäällikkö »
Markkinointitoimisto Alkuvoima Oy
Projektipäällikkö »
Markkinointitoimisto Alkuvoima Oy
Copywriter »
 
 

Jos haluat lähettää palautetta tai sinulla on kysymyksiä, ota yhteyttä asiakaspalveluun
Tiedotteen osoitelähde: Talentum Media Oy:n Talentum.commentit (1996-2003 Duuni.net)
viikkokirjeen tilaajarekisteri. Talentum.commentit-kirjeen voit peruuttaa tästä.

Talentum.com   Talouselämä   Tietoviikko   MikroPC   Tekniikka&Talous
Metallitekniikka   Markkinointi&Mainonta   Uratie.net   
Omat tiedot   Asiakaspalvelu   Mainosta

Copyright ©2007 Talentum Oyj

Ei kommentteja:

Uutiskirjeet (c) 2008-2009